Suomen ainoat vielä asuttuina säilyneet vienankarjalaiskylät Kuivajärvi ja Hietajärvi sijaitsevat aivan valtakunnan rajan tuntumassa ja kylien palvelupisteenä toimii Domnan Pirtti, joka on rakennettu vienalaisten runonlaulajien ja itkuvirrentaitajien muistopirtiksi ja nimetty Kuivajärvellä asuneen taitajan Domna Huovisen mukaan.
Domnan Pirtti on Kuivajärven ja Hietajärven vienalaiskylien sydän, jossa palvelee kesäisin kahvio ja majatalo sekä tilausravintola päivittäin. Näyttelytilasta löytyy myös vaihtuvat näyttelyt. Domnan Pirtti on avoinna myös kesäkauden ulkopuolella tilauksesta juhlia, kokouksia, kursseja tai muuta käyttöä varten. Domnan Pirtti sijaitsee noin 75 km Suomussalmen keskustasta kaakkoon Kuivajärven kylässä. Domnan Pirtti sopii reitillesi hyvin Kuhmosta Suomussalmelle tai toisin päin. Samalla matkalla voit tutustua esimerkiksi Raatteen Porttiin.
Domnan Pirtti on otettu käyttöön 1964 ja on omistettu vienalaisten runolaulajien muistolle. Pirtti on toiminut keskuksena monenlaiselle tekemiselle kyläläisten keskuudessa. Tätä nykyä Domnan Pirtti on ainoa palvelu, mitä kylissä on jäljellä. Kesäisin kylien elämä vilkastuu, kun kesävieraat moninkertaistavat asukkaiden määrän. Jokakesäinen proasniekka, vienalainen kyläjuhla, kokoaa yhteen kylien entiset ja nykyiset asukkaat, sukulaiset, sekä vieraat läheltä ja kaukaa. Joka toinen kesä järjestetään myös Huovisten heimotapaaminen proasniekan yhteydessä.
Vienan Hiihto on perinteinen hiihtotapahtuma. Tapahtuma sai alkunsa 80-luvulla, kun taisteltiin kylien upeiden maisemien säilyttämisen puolesta. Hiihto järjestettiin mielenilmauksena ja muiden toimien ohella, se tuotti tulosta ja Murhisalon alueelle saatiin suojelupäätös. Hiihto jäi jokavuotiseksi perinteeksi vielä suojelupäätöksen jälkeen ja vuosittain hiihtämään tulee satakunta kylien ystävää.
Kuivajärven kylässä sijaitsee Pyhän Nikolauksen rukoushuone, jossa järjestetään muutamia palveluksia vuodessa. Mikäli tsasounaan haluaa tutustua, voi siitä sopia erikseen tsasounan isännöitsijän kanssa.
Hietajärvellä on kansantaiteilija Jussi Huovisen perinnepirtti. Pirtti on rakennettu perinteiseen vienalaiseen tapaan ja kesäaikaan se on useimmiten auki ohikulkijoille. Perinnepirtille voi sopia myös erikseen käyntejä. Kuivajärvellä on myös kaksi ortodoksista kalmismaata, eli hautausmaata. Vanhempi hautausmaa sijaitsee Kuivajärvessä kalmosaaressa ja sinne pääsee kesäisin vain veneellä. Uudempi hautausmaa sijaitsee Kuikkaniemessä. Murhisalon ainutlaatuinen luonto ja suojelualueet sekä Murhijärven kalasaunat ovat ehdottomasti myös käynnin arvoisia kohteita. Murhisaloon voi tutustua vaeltaessaan Itärajan retkeilyreitillä tai tehdä sinne retken erikseen. Upeita maisemia sivuaa myös Kirnulammen luontopolku, joka kulkee osittan Itärajan retkeilyreitillä.
Tulevia tapahtumia vuonna 2011 kylissä:
1.-3.7. Kuivajärven Proasniekka sekä Huovisten heimotapaaminen
26.-27.8. Runoterapia -päivät
Avoinna kesällä 2012
1.6.-30.8. Majatalo ja kahvio avoinna joka päivä klo 10-19.
Yhteystiedot:
DOMNAN PIRTTI
Kuivajärventie 195
89840 Yli-Vuokki, Suomussalmi
p. 040 184 3423, 08 615 555 44
domnanpirtti@gmail.com
tourist.office@suomussalmi.fi
www.suomussalmi.fi