Suomussalmi - suomalaisten sankaritarinoiden syntysijoilla


Suomussalmi on hieman vajaan 10 000 asukkaan kunta Kainuun pohjoisosassa, joka on kuuluisa erämaaluonnostaan ja erinomaisista luontoharrasteista. Kuntaa rajaa koko matkalta idästä Venäjän raja. Rajaa seuraa itärajan retkeilyreitti, jossa vaeltaja voi nauttia samalla erämaaluonnosta ja itärajan eksotiikasta.

Oman lisänsä Suomussalmen mielenkiintoiseen matkailutarjontaan tuovat Hossan tuhansia vuosia vanhat värikalliomaalaukset ja talvisodan taistelujen tapahtumapaikat, muistomerkit ja esineistö. Suomussalmen elämään hyvin vahvasti vaikuttaneen talvisodan ja Suomen sotahistorian yhden merkittävimmän taistelun kulkuun voi tutustua Raatteen Portissa ”Talvisota Suomussalmella” -näyttelyssä. Menneisiin aikoihin voi tutustua myös lukemalla korpikirjailija Ilmari Kiannon värikkäitä kuvauksia alueen ihmisten arjesta.
Ilmari Kiannon idyllinen taiteilijakoti Turjanlinna sijaitsi Suomussalmella ison ja kauniin Kiantajärven rantamaisemissa. Kiannon sielunmaisemiin, joissa ovat syntyneet niin Punainen viiva kuin Ryysyrannan Jooseppikin, ja nykyisiin Turjan tupiin pääsevät vierailijat tutustumaan kesäisin opastettujen järviristeilyjen yhteydessä.

Suomen ainoat vielä asuttuina säilyneet vienankarjalaiskylät Kuivajärvi ja Hietajärvi sijaitsevat aivan rajan tuntumassa Suomussalmella. Kylien palvelupisteenä toimii Kuivajärvellä asuneen taiteilijan Domna Huovisen mukaan nimetty Domnan Pirtti, joka rakennettiin vienankarjalaiseen tyyliin runonlaulajien ja itkuvirrentaitajien kunniaksi ja muistoksi. Erikoisempaa ja hyvin mielenkiintoista suomussalmelaista paikalliskulttuuria edustavat Suomussalmen Kaunisniemeen rakennettu, maailmassa ainutlaatuinen Soiva Metsä -maastosoitinkokonaisuus ja valtatie 5:n varressa lähes tuhatpäinen Hiljainen kansa. Riemukkaan värikäs tilataideteos on seisonut pellollaan pysäytellen tuhansia ohikulkijoita jo vuodesta 1994 lähtien.

Lisätietoa Suomussalmesta: www.suomussalmi.fi

 

 

 

 

 



 

 

Ajankohtaista

Kotimaan matkailumessujen arvonta on suoritettu! Lue lisää

Kuhmon Kamarimusiikki soi Pariisissa Lue lisää

Hilpeä Heinäkuu – koko perheen kesäjuhla! Lue lisää

Sinustako kamarikriitikko? Lue lisää

Wild Taigan kannustepalkinto Teatteri Retikalle Lue lisää

Näytä kaikki uutiset

Tapahtumakalenteri

Uutiskirje

Tilaa uutiskirje!

Kuukauden tuote

Petoja lumella Kuikalla

Nyt on erikoiset olosuhteet nähdä ja kuvata karhu, susi, ahma ja kotkat lumisessa ympäristössä.

230 eur/hlö/yö jos 2 hlöä, 220 eur/hlö/yö jos 4 hlöä.

Lue lisää

Wild Taiga -alueen asiakastyytyväisyys- kysely

klikkaa kyselyyn



Lue lisää

Untitled Document

Matkanjärjestäjille

Tämä osio tarjoaa lisätietoa matkanjärjestäjille sekä henkilökohtaisen kontaktihenkilön, jonka avulla voimme tarjota asiakkaillesi unohtumattomimmat elämykset Kainuussa.
Tunnukset myönnetään vain rekisteröityneille kotimaisille ja ulkomaisille matkanjärjestäjille ja matkatoimistoille.

Tilaa tunnukset

Kirjaudu sisään

Tunnus:


Salasana:

Facebook - Become a wild fan

Bearcam

all_you_need_to_know

 

 

 

 

© Idän Taiga ry - Kaikki oikeudet pidätetään - Sivukartta
In english de Suomeksi