Suurpedot

Karhu

Karhu (Ursus arctos) – Suomen kansalliseläin – on suurin Suomessa ja koko Euroopassa tavattavista petoeläimistä.  Karhukanta Suomessa vaihtelee 800-1000 yksilöön ja se painottuu Itä-Suomeen ja Lappiin.

Uros painaa 47-300 kg ja naaras 47-170 kg. Pituutta karhulla voi olla jopa 250 cm ja hartiakorkeus on 90-125 cm. Väritykseltään karhu vaihtelee vaaleanruskeasta mustaan. Tuuhea turkki antaa karhulle kömpelön ulkonäön, mutta todellisuudessa karhu on erittäin vahva ja nopea eläin. Lyhyellä matkalla karhu voi saavuttaa jopa 60 kilometrin tuntinopeuden.

Talvella karhu nukkuu talviunta, joka alkaa syys-marraskuussa ja loppuu maalis-toukokuussa.  Kesällä karhut ovat erittäin aktiivisia. Urokset voivat vaeltaa ravinnon ja kiima-aikana naaraiden perässä satoja kilometrejä. Naaraskarhut pentuineen elävät paljon pienemmällä alueella.  Karhujen kiima-aika on touko-heinäkuussa. Poikaset, yhdestä neljään, syntyvät talvipesässä tammi-helmikuussa ja ne painavat n. 300 g. Poikaset seuraavat emoaan seuraavan vuoden touko-kesäkuuhun.

Karhu on kaikkiruokainen. Se syö marjoja, viljaa, hyönteisiä, kasviksia, lintuja, sieniä ja muita eläimiä, joista tärkeimpinä saaliseläiminä karhulle ovat hirvi, poro ja metsäpeura. Karhun tärkeimpiä aisteja ovat erinomainen haju- ja kuuloaisti. Karhun näkö ei ole kovinkaan hyvä, mutta liikkeen karhu näkee helposti. Näitä aisteja käyttäen karhu välttelee ihmistä. Karhun näkeminen luonnossa onkin harvinaista. Normaalioloissa karhu on niin arka eläin, että sen näkeminen ilman piilokojua ja haaskaa on lähes mahdotonta.



Ahma

Ahma (Gulo gulo) on suurin Suomessa tavattava näätäeläin, hieman mäyrää suurempi nisäkäs. Suomen ahmakanta on kooltaan noin 150 yksilöä. Suurin osa ahmoista elää Pohjois- ja Itä-Suomen erämaisissa osissa.

Ahman pituus häntä mukaan lukien on 85-105 cm ja paino 8-28 kg. Uros on naarasta kookkaampi. Yleisväriltään ahma on tummanruskea. Kyljissä ahmalla on ruskeat tai kellertävät poikittaisjuovat. Ahma on suhteellisen hidas kulkija,  mutta hitauden se korvaa kestävyydellään. Ahma on myös hyvä kiipeilemään puissa.

Luonteeltaan ahma on vaeltelija. Uroksen elinpiiri voi olla useita tuhansia neliökilometrejä ja naaraankin elinpiiri voi olla satoja neliökilometrejä. Ahma on aktiivinen ympäri vuoden. Lumessa ahma pystyy liikkumaan suurten tassujensa ansiosta erittäin hyvin.
Ahman kiima-aika on kesä-heinäkuussa ja poikaset syntyvät seuraavana talvena maalis-huhtikuussa lumeen kaivettuun pesään. Poikasia syntyy 2-4 kappaletta. Emo ja poikaset pysyvät yhdessä seuraavaan syksyyn asti, mutta joskus poikaset seuraavat emoaan seuraavien poikasten syntymään asti.

Ravintona ahma käyttää pääasiassa raatoja, mutta tarvittaessa se saalistaa myös itse. Tärkeimmät saaliseläimet ovat poro ja metsäpeura. Saalistaminen on ahmalle kuitenkin vaikeaa. Sopivissa lumiolosuhteissa ahma voi kuitenkin näätäeläinten tapaan saalistaa kerralla useimpia poroja tai metsäpeuroja. Pääsääntöisesti ahma liikkuu öisin ja hämärässä, ja sitä pääsee näkemään luonnossa erittäin harvoin.



Susi

Susi (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva petoeläin, joka painaa 20-70 kg, ruumiin pituus 100-140 cm, hännän pituus 35-50 cm ja hartiakorkeus 70-90 cm. Uros on naarasta kookkaampi. Perusväritykseltään susi on harmaa. Vatsa ja jalat ovat vaaleampia. Väritys kuitenkin vaihtelee yksilöittäin ja vuodenajan mukaan. Susia on Suomessa noin 150 kappaletta. Eniten susia tavataan Itä-Suomessa, mutta viime vuosien aikana susi on levinnyt lähes koko Suomen alueelle.

Susien kiima-aika on helmi-maaliskuussa. Koirien tavoin susi synnyttää kerralla 3-6 poikasta, mutta joskus poikasia voi syntyä jopa yli kymmenen kappaletta. Poikasten kuolleisuus on kuitenkin suuri. Jopa puolet pennuista voi menehtyä ensimmäisen vuoden aikana. Syinä tähän ovat mm. sairaudet, loiset ja ravinnon puute.

Susi on lihansyöjä. Susi saalistaa lähes kaikkia eläimiä myyristä hirviin. Susi käyttää myös jonkin verran haaskoja. Suden luontainen saalistusyksikkö on lauma, mutta yksinäinenkin susi voi tappaa hirven.

Suden tärkeimmät aistit ovat kuulo- ja hajuaisti. Sudet näkevät myös kohtuullisen hyvin, varsinkin liikkeen. Sudet ovat myös sosiaalisia eläimiä. Ne kommunikoivat keskenään erilaisilla eleillä ja äänillä. Laumassa elävät sudet kommunikoivat myös ulvomalla.  




Ilves

Ilves (Lynx lynx) on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Kanta on runsastunut rauhoituksen turvin (kanta-arvio reilut 1000 yksilöä) ja ilvestä tavataan nykyään koko maassa. Ilveksen elinpiirin koko vaihtelee noin 100 -1000 neliökilometrin välillä. Uroksilla on isommat elinpiirit ja niiden elinalueilla saattaa elää useampia naaraita.

Ilveksen paino on tavallisesti 8-25 kg, ruumiin pituus 70-140 cm ja hännän 15-25 cm. Uros on naarasta kookkaampi. Ilveksen turkki on kesällä punaharmaa, talvella harmaanvalkea. Turkissa on ruskeita tai mustia täpliä ja juovia ja korvat ovat tupsupäiset. Ilveksen häntä on mustakärkinen. Ilveksen kiima-aika on helmi-maaliskuussa. Kantoaika on 63-72 vuorokautta ja pentuja syntyy tavallisesti 2-3. Pennut ovat riippuvaisia emostaan seuraavaan kevääseen asti.

Ilves on lihansyöjä. Saalisvalikoima on hyvin laaja pikkujyrsijöistä peuran ja poron kokoluokkaan. Suosittua ravintoa ovat jänikset ja valkohäntäpeurat sekä Lapissa porot. Ilves yllättää saaliseläimen hiipimällä ja hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Etelässä ilves pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, pohjoisessa kova pakkanen estää usein ilvestä syömästä koko ruhoa.

Ilves on notkea ja äänetön liikkuja. Kissaeläinten tavoin ilvekset näkevät pimeässä ja ne kykenevät vetämään kynnet sisään. Kynnet ovat näkyvissä ilveksen jäljissä vain poikkeustapauksissa, kuten kovalla hangella. Ilveksen kuulo on hyvin kehittynyt toisin kuin hajuaisti. Ilves paikantaa saaliinsa pääosin kuulollaan ja tarkalla näöllään. Ilveksellä ei ole luontaisia vihollisia, mutta se karttaa sutta.

Ilveksen tarkkojen aistien takia ihmiset pääsevät näkemään ilvestä harvoin edes katselukojuilla. Ilveksen tapaa varmimmin Ranuan Eläinpuistossa.