Facebook pixel

Idän Taiga ry

Yhdistys

Wild Taiga on Idän Taiga ry:n yhteismarkkinointibrändi. Vuonna 2004 perustettu Idän Taiga ry on n. 60 matkailualalla toimivan yrityksen yhdistys. Yhdistyksessä on mukana toimijoita lähinnä Kuhmon ja Suomussalmen alueelta, mutta myös muualta Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.

Yhdistyksen tehtävänä on valvoa toimialan yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.
Idän Taiga ry:n yrittäjät edustavat hyvin kattavasti alueen matkailutarjontaa. Mukana yhdistyksen toiminnassa on niin luonto- ja kulttuuritoimijoita, hotelleja, mökkiyrittäjiä, ravintoloita kuin ohjelmapalveluyrityksiäkin. Yhteistä on alueen vetovoimatekijöiden hyödyntäminen matkailussa. Itä-Kainuun alueen tärkeimmät vetovoimatekijät ovat puhdas ja eläinrikas luonto, alueen värikäs historia talvisodan ajoilta sekä kalevalaisuuden rikastama kulttuuri.

Idän Taiga ry:n yhteismarkkinoinnin taloudelliset resurssit pohjautuvat jäsenten yhteismarkkinointimaksuihin sekä Kuhmon kaupungin ja Suomussalmen kunnan yhdistykselle osoittamaan rahoitukseen. Lisäksi yhteismarkkinointia ja tuotekehitystä tehdään erilaisten hankkeiden kautta.

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta sähköpostiosoitteesta:
info(at)wildtaiga.com.

Jos olet kiinnostunut Idän Taiga ry:n jäsenyydestä, täytä lomake täällä.

Listauksen jäsenyrityksistämme löydät täältä.

IDÄN TAIGA RY:N HALLITUS 2024

Sari Rusanen (pj): sari.rusanen(at)kuhmofestival.fi, puh. 044 544 5162
Ritva Huttunen (varapj): ritva.huttunen(at)kuutamokeikat.fi, puh. 050 362 0609

Timo Korhonen: hossa(at)retkeilykeskus.fi
Sabrina Logeais: info(at)taigaspirit.com

Petri Heikkinen: petri.heikkinen(at)vuokatinmaa.com
Maija-Reetta Daly: info(at)hossanlumo.fi

Riina Nilsson-Määttä: sales(at)martinselkonen.fi

Tarleena Ylönen: tarleena.ylonen(at)hotellikalevala.fi

Wild Taiga

Wild Taiga on Idän Taiga ry:n tuotemerkki, joka kokoaa alleen parhaat alueen luontoon ja kulttuuriin liittyvät tuotteet. Tuotteiden kansainvälistä kärkeä edustavat eläintenkatselu- ja kuvaustuotteet, Kuhmon Kamarimusiikki sekä kalevalainen kulttuuri.

WILD TAIGA LAATU

Wild Taiga Laatu Start Up -valmennuksen läpikäyneet Idän Taiga ry:n yhteismarkkinoinnissa mukana olevat yritykset ovat saaneet käyttöönsä Wild Taiga Laatulogon, joka osoittaa yrityksen panostavan tuotteidensa ja palveluidensa kehittämiseen. Laatuvalmennuksen myötä Wild Taiga pyrkii parantamaan alueen yritysten kilpailukykyä niin kotimaisilla, kuin ulkomaisilla markkinoilla. Haaga-Perhon toteuttama valmennus räätälöitiin Wild Taiga -alueelle matkailualalle suunnatusta käytännönläheisestä Laatutonni -ohjelmasta.

Laatuvalmennuksen pohjalta Wild Taiga -alueelle on laadittu myös Laatukäsikirja, jossa on määritelty alueen yhteiset laatukriteerit ja ohjeistus jatkuvasta tuotteiden ja palvelujen laadun seurannasta sekä laatulogon käytöstä.

WILD TAIGA AI -HANKE 2021-2023

Idän Taiga ry oli mukana Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallinnoimassa Tekoälyn ja tiedolla johtamisen avulla vauhtia Wild Taiga alueen yritysten kilpailukyvyn kehittämiseen (Wild Taiga AI) -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena oli liiketoimintatiedon kerääminen ja hyödyntäminen digitaalisen asiakaskokemuksen ja alueen kilpailukyvyn parantamiseksi, markkinoinnin automaation toimintamallin kehittäminen (case Wild Taiga), asiakkaita sitouttavan uudenlaisen sisällön kehittäminen sekä alueen yritysten osaamisen kehittäminen. Kohderyhmänä olivat Wild Taiga -yritykset.

Tavoitteisiin tähdättiin kolmen työpaketin kautta, joihin sisältyviä keskeisimpiä konkreettisia toimenpiteitä olivat:

  • wildtaiga.fi-sivuston ja automaatiojärjestelmän sekä integraatioiden tekniset kehittämistoimenpiteet
  • asiakastiedon kerääminen, rikastaminen ja asiakkaiden profilointi
  • asiakkaita aktivoivan ja sitouttavan sisällön kehittäminen sekä markkinointiviestinnän toimenpiteet: automaatioviestit, personoidut elämysuutiskirjeet, artikkelisisällöt, tapahtumaosallistumiset, monikanavaiset kohdennetut digitaaliset kampanjat
  • moniaistillisten virtuaalisten tutustumismatkojen järjestäminen
  • kansallisen matkailutuotetietokanta DataHubin käyttöönotto ja tuotetarjonnan lisääminen sekä nostaminen wildtaiga.fi-sivustolle
  • osaamista kehittävät valmennukset tiedolla johtamiseen, sisällöntuotantoon ja markkinointiin sekä uusien teknologioiden hyödyntämiseen liittyvissä teemoissa.

Hankkeen tuloksena Idän Taigalla on käytössään koneoppimiseen pohjautuvaa tekoälyä hyödyntävä viestintäautomaatiojärjestelmä sekä toimintamalli perustason markkinoinnin automaation hyödyntämiseen. Hankkeessa otettiin tarvittavia kehitysaskeleita kohti parempaa digitaalista asiakaskokemusta niin automaation kuin muidenkin uusien teknisten ja sisällöllisten ratkaisujen avulla. Toimenpiteiden kautta on myös tunnistettu tehokkaimmat tavat asiakastiedon keräämiseen markkinoinnin keinoin.

Hankkeessa syntyi näkymä markkinoinnin automaation hyödyntämisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä matkailuyritysten yhteismarkkinointia toteuttavan matkailuyhdistyksen näkökulmasta. Automaation kokonaisvaltaisessa hyödyntämisessä, pitkälle viedyssä ostopolun seurannassa ja 360-asiakasnäkymän luomisessa ei kuitenkaan ylletty tavoitellulle tasolle, kun uuden teknologian kanssa kohdattiin järjestelmien teknisiin integrointeihin sekä varaus- ja myyntidatan saatavuuteen liittyviä haasteita, joita ei hankkeen resurssein pystytty täysin ratkaisemaan.

Hankkeen kautta Wild Taigan digitaalinen markkinointi on tästä huolimatta kehittynyt tehokkaampaan ja nykyaikaisempaan suuntaan. Markkinointi on personoidumpaa ja oikea-aikaisempaa. Datan avulla muodostettujen, aiempaa tarkemmin segmentoitujen kohderyhmien avulla markkinoinnin kohdennusta on onnistuttu parantamaan, ja asiakkaille pystytään tarjoamaan merkityksellistä sisältöä monikanavaisesti sekä viestimään juuri heidän kiinnostustaan vastaavista Wild Taigan alueen matkailupalveluista ja -tuotteista. Tämä näkyy kasvaneena sitoutuneisuusasteena niin verkkosivujen ja sosiaalisen median kuin sähköpostiautomaatioviestien ja uutiskirjeidenkin analytiikassa.

Hankkeen kautta saatuja tuloksia, kokemuksia, materiaaleja ja uutta osaamista hyödynnetään myös hankkeen päättymisen jälkeen. Idän Taiga jatkaa automaatiojärjestelmän käyttöä ja markkinoinnin automaation käytänteiden ja sisältöjen jatkokehitystä. Sähköpostiautomaatiot, personoitu uutiskirjemarkkinointi ja dataan perustuvien kohderyhmien hyödyntäminen ulkoisissa kampanjoissa hankkeessa kehitettyjen ja testattujen toimintamallien mukaisesti jäävät pysyväksi osaksi Wild Taigan yhteismarkkinointia.

Hankkeen toteutusaika oli 1.6.2021–30.11.2023 ja hankkeen toteutuneet kokonaiskustannukset olivat 254.041,69 euroa. Hanketta rahoittavat Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy 25.404,17 eurolla ja Idän Taiga ry 26.674,38 eurolla. EAKR ja valtion rahoituksen osuus oli 201.963,14 euroa (79,50 %).

WILD TAIGA ONLINE-HANKE 2018-2021

Matkailuyhdistys hallinnoi ja toteutti  Wild Taiga Online-hankkeen ajalla  4.5.2018-31.5.2021. Hankkeen osatoteuttaja oli Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy

Hankkeen päätoteuttajan keskeisiä tavoitteita olivat Wild Taigan yritysten tuotteiden onlinevarattavuus (vähintään 25 yrityksellä), VR-markkinoinnin käyttöönotto ja testaus (vähintään 10 esittelyvideota) sekä mukanaolo Visit Finlandin Lakeland-suuraluemarkkinoinnin toimenpiteissä (5% kasvu wildtaiga.fi kv. liikenteessä, yritysten yhteenlasketussa liikevaihdossa ja kv-majoitusvuorokausissa).

Osatoteuttajan tavoitteena oli toteuttaa virtuaalitodellisuuden ohjelmistopohja, jonka kautta käyttäjille voidaan esitellä 360-videoiden kautta erilaisia matkakohteita. Tavoitteena oli kehittää 360-asteen videoiden kuvaus- ja editointimenetelmiä niin, että eri matkailukohteiden kuvaus ja esittely on mahdollisimman tehokasta. Lisäksi tavoitteena oli kasvattaa Kajaanin Ammattikorkeakoulun osaamista ja tietämystä 360-videoiden tuottamisessa niin, että videoiden ja niihin liittyvien virtuaalisten ympäristöjen tuottaminen on mahdollista liittää osaksi KAMK:n palveluntarjontaa.

Hankkeelle asetettuja tavoitteita tavoiteltiin seuraavin toimenpitein: (1) yrityksille järjestettiin valmennuksia sähköisten varausjärjestelmien käyttöönotosta, (2) toteutettiin 360-videokuvaukset ja tuotettiin esittelyvideot luotuun virtuaaliympäristöön (3) osallistuttiin Visit Finlandin Lakeland -suuralueyhteistyöhön (myynti-tapahtumat, matkanjärjestäjä- ja mediavierailut, sähköiset kampanjat,) (4) osallistuttiin Kainuu Arctic Lakeland -brändin kehittämistyöhön ja yhteisiin markkinointitoimenpiteisiin, (5) tuotettiin markkinointiaineistoja, (6) osallistuttiin matkailuturvallisuuden kehittämiseen, (7) osallistuttiin Kajaanin lentoliikennettä koskeviin neuvotteluihin.

Hankkeen kehitystavoitteena oli, että Wild Taigan yrityksistä vähintään 25 yrityksen tuotteita on varattavissa sähköisesti. Yritysten lukumäärä nousi kahteenkymmeneenkahdeksaan (28) eli tavoite ylittyi kolmella (3) yrityksellä.

Hankkeen kehitystavoitteena oli tuottaa 360-esittelyvideot vähintään 10 kohteesta. Kuvauksia toteutettiin lähes 30 aktiviteetista 15 eri kohteessa ja 360-esittelyvideoita tuotettiin 16 kappaletta eli tavoite ylittyi kuudella videolla. Lisäksi luotiin virtuaalitodellisuuden ohjelmistopohja, johon videot syötettiin.

Hankkeen kolmas tavoite oli olla mukana Visit Finlandin Lakeland-suuraluemarkkinoinnin myynti- ja markkinointitoimenpiteissä. Tavoite mukanaolosta toteutui hankkeen ensimmäisten 18 kk aikana, mutta hidastui ja osin pysähtyi globaalin Covid-19 pandemian takia. Tämän työpaketin tulostavoite oli 5 % vuosittainen kasvu kv-yöpymisissä (rekisteröidyt ja ei-rekisteröidyt), yritysten yhteenlasketussa liikevaihdossa sekä www-sivuston kv-kävijämäärässä. Kv-yöpymistavoitteeseen yllettiin ensimmäisenä vuotena 11,35% kasvulla (34 413), mutta vuonna 2020 ne olivat laskeneet 12 924 yöpymiseen. Liikevaihdon vuosittaista kasvutavoitetta ei saavutettu. WildTaiga.fi-sivuston kv-liikenteessä oli kasvua +3,9 % ensimmäisenä vuonna, ja sen jälkeen uudelleen alkuvuonna 2021 160 %. Ei-rekisteröityjen yöpymisten määrää ja kehitystä selvitettiin yrityskyselyllä, rekisteröityjen yöpymisten Tilastokeskuksen virallisilla tilastoilla.

Idän Taiga ry:n hallitus katsoo hankkeen edenneen suunniteltujen toimenpiteiden mukaisesti sekä saavuttaneen nopean reagoinnin ansiosta sille asetetut tavoitteet vaikka Covid-19 pandemia vaikeutti hankkeen toimenpiteitä. Covid-19 myös osaltaan vauhditti digitaalisaation käyttöönottoa, kun fyysiset tapaamiset kohderyhmien kanssa eivät olleet mahdollisia. Hanke on ollut tärkeä askelma Idän Taiga ry:n pitkäjänteisessä työssä tukea jäsenyritysten digitaalisia valmiuksia, merkittävä määrä yritysten tuotteita on nyt varattavissa sähköisesti.

Matkailumarkkinoinnin tavat muuttuivat hankkeen aikana koronan takia merkittävästi. Digitaalinen loikka tehtiin niin myyntitilaisuuksissa kuin hankkeen, yritysten ja Arctic Lakeland -yhteistyön keskinäisessä yhteydenpidossa. Idän Taiga ry ja Kajaanin Ammattikorkeakoulu olivat edelläkävijoitä Kainuussa VR-materiaalien käyttöönotossa ja Idän Taiga ry virtuaalisten tutustumismatkojen järjestämisessä sekä markkinoinnin automaation käyttöönotossa.

Hanketta rahoittivat  Kuhmon kaupunki, Suomussalmen kunta, Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy, Idän Taiga ry sekä Euroopan Aluekehitysrahasto ja valtio.

  

PALKINNOT

Wild Taiga on vuosien varrella palkittu useilla eri palkinnoilla.

2008

  • Wild Taiga sai ”Vuoden Nouseva Matkailukohde Suomessa” -palkinnon Destination of Excellence in Finland (DEEF) kilpailussa. Suomessa Wild Taiga oli ensimmäinen EDEN palkittu kohde.
  • Suomen Matkailutoimittajien Kilta valitsi kohteen suosikikseen.
  • Wild Taiga TOP10 joukossa Scandinavian Travel Award -kilpailun Erforg-sarjassa ITB Berlin -messuilla.

2011

  • Wild Taiga voitti matkailusarjan kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa. Matkailusarjassa palkittiin markkinointia, jonka tavoitteena on kotimaisten tai ulkomaisten matkailijoiden ja kävijöiden houkutteleminen kuntaan tai seudulle.

2015

  • Wild Taiga sai hopeaa matkailumarkkinointi-sarjassa Chinese Tourist Welcome Awards 2015 -kilpailussa Pekingissä. Palkinnon myönsi maailman johtava kiinalaisen turismin tutkimus-, koulutus- ja konsultointi-instituutti (COTRI).
  • Idän Taiga ry sai Elävä Kainuu Leader ry:n kunniamaininnan ”Vuoden 2014 Yritysryhmähanke” hallinnoimastaan TUUMA -hankkeesta, ja sen toimenpiteistä Aasian markkinoille.

2016

  • Wild Taiga palkittiin EDEN (European Destinations of Excellence) -verkoston vuoden 2016 ”Best practices” -innovaatiokilpailussa toisella sijalla Kuhmon Pajakkakosken kunnostustöistä.

2017

  • Visit Finland palkitsi viisi tuotetta Authentic FinRelax tai Culture Experience Suomen TOP20 tuotteiden joukkoon.
  • European Best Destination 2017 kuluttajakilpailussa TOP15 sijoitus

2019

  • Wild Taiga palkittiin EDEN (European Destinations of Excellence) -verkoston innovaatiokilpailussa LGBT-matkailun edistämisestä
Wild Taiga summer